Kevät on käynnistynyt sen verran kiireisenä, että aikaa tämän blogin päivittämiselle ei ole tuntunut löytyvän. Toivottavasti jatkossa päivitysvauhti on ainakin vähän ripeämpi.
Tammikuun Pekingin vierailusta olisi pitänyt kirjoittaa useampikin teksti. Kaupunki on ruokailukohteena jokseenkin uskomaton – tarjontaa on loputtomasti ja hintataso on pääsääntöisesti erittäin inhimillinen. Kielimuurin ylittäminen on tosin välistä melkoinen haaste. Parhaat elämykset olivat Westinin Bubblicious-brunssi (vapaa skumppa-kaato!):
ja loppumatkan Hunan-illalliset:
Yöelämä matkalla jäi oikeastaan tähän:
Kiinasta palaamisen jälkeen Helsingin hintatasoon tottuminen vei aikansa. Esimerkiksi Cafe Carusellin hintapolitiikka on täysin järjetön (5 euroa palasta juustokakkua ?!), mutta vaihtoehtojen puuttuessa ylihinnoitteluun vähitellen turtuu takaisin.
Syötynä: Ravintola Meche
Tällä viikolla päädyimme OSIO:n erinomaisen workshopin jälkeen Ravintola Mecheen parantamaan maailmaa. Ravintola on remontoitu vajaa vuosi sitten ja nykyisellään se on tummanpuhuvan cool. Annosvaihtoehtoina löytyy mm. porsaan päätä (tilaus pari päivää etukäteen) ja 3 ja 4 ruokalajin yllätysmenut, joista päädyimme tällä kertaa lyhyempään vaihtoehtoon. Alkusalaatti oli hyvä kokonaisuus, joskin annoksen kyyhky oli vähän mautonta:
Pääruuan kuha oli jokseenkin täydellistä. Sen kanssa tarjottu risotto osoitti myös keittiön tasokkuden – lopputulos oli kermaisen maukas olematta liian raskas:
Annoksen jälkiruoka oli kuitenkin setin kohokohta – raikas jäätelö tarjosi täydellisen kontrastin anis-maustetulle creme bruleelle.
Paikan palvelu on mukavan rentoa ja ilta oli kokonaisuutena oikein hyvä kokonaisuus.
Syötynä: Chez Dominique – Luxury menu
Tällä kertaa illallisesta ei ollut tulla ensin mitään, koska olin onnistunut hävittämään siihen oikeuttavan lahjakortin. Päinvastoin kuin yleensä GroupOnilla lahjaseteleissä, uudelleen tulostaminen ei ollut tällä kertaa mahdollista. Kohtuullisen pitkän kirjeenvaihdon jälkeen asia saatiin kuitenkin selvitetyksi, mistä plussat Chezille.
Aterian alku oli jokseenkin identtinen viime syksyn vierailun kanssa - sipsit ja pikkupurtavat olivat ok, mutteivat mitenkään sykähdyttävä avaus:
alt="Kornetto, vuohenjuustorulla ja näkkileipää ja tartaria.">
Tilanne alkoi tuntua jo varsin huolestattuvalta ensimmäisen uuden ruokalajin tullessa pöytään – kampasimpukka dashi-liemessä oli varsin vaatimaton kokemus, mitä ei parantanut hyvin muovisen tuntuinen tarjouluastia.
Tilanne muuti kuitenkin kertahetolilla pikkelöityjen juuresten saapuessa pöytään. Annos oli sekä todella kaunis että maukas:
Samoin osteri-annos oli todella taidokas ja sen mukana ollut typpijäädytetty omena ei tuntunut päälle liimatulta kikkailulta vaan oikaesti raikasti annosta:
En ole vieläkään ankanmaksa-annoksen erityinen ystävä (niljakas suutuntuma), mutta erinomaisesti sopimeen Alsace Crand Cru -viinin kanssa alashuuhdottuna se ei tuntunut ihan niin vastenmieliseltä kuin viimeksi:
Tryffelillä ja possulla ladattu kananmuna oli taas todella opea esimerkki keittiön kehjittymisestä. Annos oli todellinen taideteos.
Samoin varsin hauska oli “Rich and poor” -nimellä listattu ruokalaji, joka koostui kaviaarista ja sipulista. Kilohinnaltaan “lievästi” halvempi sipuli oli itse asiassa annoksen maukkaampi komponentti!
Kalana käytettiin edelleen turskaa. Nyt pääruokana tarjottu annos oli täysosuma – sen turskan kolme muotoa olivat tasapainoinen ja todella maukas kokonaisuus, jota mukana olleet eri muodossa olleet porkkanat täydensivat upeasti.
Myöskin veriappelsiinin käyttäminen raikastus-annoksessa oli selkeä edistysaskel – sympaattisen näköinen annos täytti tehtävänsä.
Lihapääruualla oli jokseenkin mahdoton tehtävä erinomaisen kalapääruuan jäljiltä ja se jäikin selkeästi toiseksi. Annoksessa ei kuitenkaan ollut sinänsä mitään vikaa, sekä härkä että kateenkorva olivat molemmat hyvin maukkaita.
Juustolautasen kohdalla aterian pituus alkoi jo tuntua. Kokonaisuus oli ok, mutta ei mitenkään mieleenpainuva. Yksi ongelma oli, että annokselle ei ollut omaa viiniänsä viinipaketissa, mikä olisi ollut kyllä tarpeen.
Chezin makeat jäkiruuat eivät ole edellisillä kerroilla tehneet erityistä vaikutusta ja ensimmäinen makea jälkiruoka vahvisti aikasempaa käsitystä. Lakritsiannos oli hyvin vaatimaton – Mikon kommentin mukaan “jäätelökioskilta saa vastaavan, mutta nonparellit ovat maukkaampia” vetää aika hyvin yhteen annoksesta heränneet mielikuvat.
Sen sijaan hattara-annos oli huomattavasti parempi. Siinä oli jäätelö tarpeeksi ja maut olivat kaikenkaikkiaan raikkaat.
Suklaa-annos oli kuitenkin jälleen kerran pettymys. Karvaalta Snickers-patukalta maistunut suklaakakku ei todellakaan ollut sellainen loppuhuipennus, mitä tällaiselle aterialle haluaisi saada. Runsaanpi jääteön määrä olisi voinut pelastaa ehkä annoksen?
En viitsi edes mainita, mitä mieltä olen aterian lopuksi tuoduista vaahtokarkeista. Onneksi erinomainen lasi Armaniakkia kuitenkin toi hymyn takaisin huulille.
Kokonaisuutena ateria oli siis hyvin positiivinen ja onnistuessan Chezin keittiö pystyy helposti WOW-tason annoksiin. Uuden sommelierin viinimaku osui myös paremmin yhteen oman maun kanssa. Erityisesti jälkiruokapuoleen olisi kuitenkin syytä panostaa nykyistä enemmän, sillä tällä hetkellä ne laskevat tarpeettomasti aterian laatua.