Syötynä: G.W. Sundmans

Chez-ateriasta arkeen palaaminen vaati vähän “korjaussarjaa”, joten poikkesin G.W Sundmansiin syömään lounasta. Kyse oli ilmeisesti vielä ns. Art-menusta, mutta tämä ei näkynyt annoksessa. Alkuun nautittu Virgin Mary oli OK, mutta ei tehnyt vaikutusta Chezissä nautitun tuoreista tomaateista tehdyn version jälkeen.

Alkuruoka oli rapua ja kurkkua. Annos oli todella kaunis, mutta sen maut ja rakenteet jättivät hieman hämmentyneen fiiliksen – oliko tämä nyt hyvää vai ei?

Ravun rakenne oli mielenkiintoisen pehmeä, joka pienen tottumisen jälkeen oli hyvä ratkaisu. Sen sijaan kurkkujen osalta johtopäätös oli toinen – olisin pitänyt enemmän annoksesta, jos kurkut olisivat olleet voimakkaammin maustettuja tai kautta linjan pikkelöityjä.

Leivän levite oli hauskasti esillä:

Pääruuaksi oli possua, joka oli nostettu lautaselle nykymuodin mukaisesti viivaksi lisukkeiden kanssa:

Porsasta oli lautasella useampi pala, joista isoin oli täydellisen mehevä, mutta pienemmät palaset hieman kuivahkoja. Varsinkin Björkin keittiöiden porsasruokiin nähden annos oli pettymys.

Jälkiruokana oli suklaata ja mustaherukkaa:

Olen tunnetusti äärimmäisen kriittinen suklaajälkiruokien suhteen ja täytyy jälleen kerran tunnustaa, että en saanut sinänsä todella kauniista ja teknisesti taidokkaasta annoksesta erityisiä kicksejä. Annoksen monipuoliset rakenteet olivat kyllä hauska syödä, mutta kun maut eivät miellytä, niin sille ei mitään voi.

Vertailukohteeksi – tästä Cellan sitruunasorbetista Russky Standardin kanssa jäi paljon parempi maku suuhun:
¨

Ruuissa kokonaisuus oli siis kaikenkaikkiaan heikompi kuin edellisellä kerralla. Palvelu ja ilmapiiri olivat toki tälläkin kerralla hienostuneen asialliset – muu asiakaskunta näytti koostuvan lähinnä järjestölobbareista ja virkamiehistä.

*****
Gourmet-piiperryksen vastapainoksi omat kokkaukset ovat olleet viime aikoina down-to-earth-linjalla. Pääsiäisenä teimme mm. chevrehaukimureketta, painekattilassa keitettyä naudan kieltä, kermapippurissa kypsennettyä hevosen ulkofilettä ja sherry-meiramimarinoituja broilerin maksoja. Aineksia Hakaniemen hallista hakiessa lihatiskillä broilerin sydämet olivat muiden asiakkaiden ostoksissa hitti, joten pitihän niitä itsekin kokeilla. Kyse on puhtaasta lihaksesta, jota ei tarvitse sen ihmeemmin putsata. Pelkkä paistaminen pannussa riittää. Itse käytin tällä kertaa paistamiseen öljyä, kurkumaa ja worcestershire -kastiketta ja kastike syntyi Mustapekka-kermasta ja purkista papuja tomaatissa. Annokselle ei siis kilohintaa juuri tullut sydämien maksaessa “huimat” 4,99€ kilo.

Eihän annos mitään kaunis ollut, mutta maut olivat kuitenkin ihan mukavat. Pieni määrä puolukkaa annoksen rinnalle tekisi todennäköisesti terää antamalla happoa.
****

Tulin ostaneeksi vähän tehokkaamman höytysilitysraudan rikkoutuneen silitysraudan tilalle. Olihan se pakko kokeilla, voiko sillä myös höyryttää ruokaa:

Vastaus on, että kyllä voi – katkaravut (lime-valkosipulilla) kypsyivät ihan hyvin. Toinen asia on, onko tässä mitään järkeä…

Heinäkuun helteitä odotellessa aikaa on ollut mm. Flavoniasta ostetun Bradley-savustimen testaamiseen. Kalan tekeminen alkaa onnistua jo varsin rutiinila – testatuksi on tullut lohta, ahventa, kuhaa ja jopa yksi iso suutari:

Savustetuksi on päätynyt myös paprikoita, herkkusieniä ja tomaatteja, jotka onnistuivat erinomaisesti.

Myös siskonmakkarat onnistuivat, mikä lupaa hyvää kotimakkaroiden osalta (kunhan niitä saisi taas joskus tehdyksi).

Ruuan seuraksi tein raparperi-sipuli-chutneyn:

Resepti: Raperperi-Sipuli-Chutney

- 3 raparperin vartta
- 3 sipulia
- 0,5 tuoretta inkivääriä
- 5 valkosipulin kynttä
- 2 dl fariinisokeria
- 1 dl valkoviinietikkaa
- Tabascoa

Aineksi silputaan sopivan kokoisiksi, laitettaan kattilaan etikan ja sokerin kanssa ja keitetään, kunnes saavutetaan sopivan tiivis rakenne. Purkitus ja kylmään.

****

Ennin synttäreille kokkaamiset jäivät vähemmälle. Kakkukeisarista tilatut makeat kakut olivat joka tapauksessa ihan OK ja nouto sujui kätevästi ihan naapurista Sörnäisistä:

Omaa kokeilua oli loppujen lopuksi Ceasar-salaatti pekonilla -dippi, jonka resepti oli seuraava:

1 purkki Mascarponea

1 tölkki Mustapekka-kermaa

2 purkkia salaattia

Puoli pulloa Ceasar-kastikketta

200g pekonia 

Ainekset blenderiin. Pekoni ruskitettiin pannussa (vedenkeittometodilla), ja se ja keitinrasva kaadettiin myös blenderiin. Ajettiin ainekset tasaiseksi ja laitettiin jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Dipin kanssa tarjottiin pannussa oliiviöljyssä (ja pekoninrasvan jämissä…) ruskistettuja leivänpalasia.

****

Testattu: Ravintola Grill

Kustaviin on avattu uusi ravintola aivan keskustaan ja tällä kertaa kuntaa on todella onnistunut. Ravintolaa pyörittää Per-Erik Silver, jolla on ollut aikaisemmin useampi ravintola Turussa ja Raumalla.  Per-Erik on toiminut myös neljä vuotta Suomen kokkimaajoukkueessa. Kokemus näkyy, konsepti on hyvin mietitty ja toimii erinomaisesti ainakin näin kesällä. Lyhyellä listalla on hyviä klassikkoannoksia ja näiden lisäksi Per-Erik grillaa tilauksesta päivän aineiksista annoksia.

Söimme ensimmäisellä vierailulla ensinnäkin etanapannun, jonka mukana tuli varsin runsas salaatti. Etanoitakin oli yksi ylimääräinen. Voikastike ja leipä (itseleivottu? – todella mehevä ainakin) olivat juuri niin hyviä kuin ne voivat parhaimmillaan olla ja annos katosi hyvin nopeasti parempiin suihin.

Pääruokana E:llä oli nauravat nakit. Sen salaattimajoneesikastikkeella ei oikein maistunut, mutta tikkuperunat tulivat syödyksi viimeistä myöten ja myös nakit (jotka olivat hyvin lihaisia) kelpasivat.:

S otti taas Ceasar-salaatin pekonilla. Se oli todella onnistunut. Salaatti oli tuoretta ja rapeaa, kastiketta ja Parmesan-juustoa oli molempia tarpeeksi. Kokonaisuuden viimeisteli rapeaksi paistetut pekonin palaset. Vaikka salaatti olikin virallisesti alkuruoka, sen koko oli niin iso, että kylläiseksi olisi tullut raavampikin mies. Per-Erikin mukaan “Kustavissa kaikki on suurta” ja tämä todellakin piti paikkansa läpi aterian!

Oma annokseni oli päivän listalla olleet Ribsit. Ne grillattiin pihalla olevassa grillissä ja tuotiin tulikuumana pöytään:

Ribsit oli valmistettu oikeaopppisesti ts. keitetty etukäteen melkein kypsäksi ja grillissä niille annettiin vain kaunis väri ja maku. Tuloksena oli todella murea liha, joka irtosi luista vaivatta. Annoksen mukana tuli myös melkoinen vuori salaattia, jossa oli varsin runsaasti viinietikkaa. Tämä oli kuitenkin hyvä veto, sillä Ribs-kasan huvetassa salaatin terävyys alkoi maistua oikein hyvältä. Ribsien kanssa käytettävän kastikeen koostumus on yksi kulinarismin kiistellyimmistä aiheista – nyt tarjottu tomaattikastike ei ollut tarpeeksi savuista allekirjoittaneen makuun.

Jälkiruuaksi söimme vielä karpaloita kinuskilla ja jäätelöllä. Annoksessa oli mukana myös pieniä marengin palasia, jotka olivat erinomainen lisä klassikkoannokseen:

Palvelu oli läpi aterian oikein rentoa ja Per-Erik kertoi myös selvästi innoissaan annosten suunnitteluun liittyneistä kysymyksistä. Kaikenkaikkiaan ateria oli yksi mieleenpainuvampia, mitä olen pitkään aikaan syönyt. Kun hintatasokin on vielä hyvin inhimillinen, Restaurant Grill on ehdottomasti vierailun arvoinen vähän kauempaakin!

Pidimme pitkästä aikaa työillallisen Juhan ja Lassin kanssa allekirjoittaneen asunnolla. Teemana oli “Hyvää Hallista”: alkuruuaksi oli kylmäsavu- ja loimulohta, paistettuja kampasimpukoita ja “äyriäiscoctail”, joka onnistui sen verran hyvin, että resepti on syytä kirjoittaa muistiin:

Resepti: Äyriäscoctail

50g kirjolohenmätiä
150g katkarapuja
1 punasipuli
1 tlk smetanaa
0,5 purkkia Mascarpone-juustoa
- tuoretta tilliä ja ruohosipulia
- mustaa pippuria myllystä

Katkaravut ja punasipuli hienonnetaan, sekoitetaan muiden aineiden kanssa. Pinnalle kannattaa jättää koristeeksi vähän mätiä, sipulia ja kokonaisia katkarapuja. Maku paranee 1-2h jääkaappisäilytyksellä.

Pääruuaksi söimme parsaa ja parmankinkkua. Hollandaise-kastikkeessa tarkoitus oli oikaista ja sekotin sifoniin purkin kermaa ja pari ruokalusikallista tätä valmiskastiketta. Lopputulos oli ihan syötävä – kunhan kermavaahdon sai pidettyä lautasella. Juhalta tämä ei kuitenkaan ihan onnistunut ensimmäisellä yrittämällä:

****
Arvosteltu: Chez Dominique 25.4.2012

Ravintoloissakin on tullut käytyä taas pari kertaa. GroupOn-tarjous sai meidät lähtemään perheen voimin syömään Chez Dominiquehen seitsemän ruokalajin tasting-menun. Vanhemmat olivat olleet edellisen kerran syömässä Fine Diningia La Tour d’Argentisssa, joten pohjareferenssi oli varsin kova.

Ilta oli kaikenkaikkiaan varsin positiivinen kokemus. Alkukierrokset erilaisine dippeineen olivat erittäin onnistuneita ja teknisesti upeita suorituksia:

Ensimmäinen varsinainen annos oli pienenpieni misokeitto, jossa oli keskellä poroa:

Ongelmaksi muodostui annoksen syöminen. Poro ei irronnut lautasesta ilman reilua ravistelua ja lusikkaa ei ollut käytössä, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi hienovaraisesti tökätä annos liikkeelle sormella…

Sama ongelma tuli vastaan myös toisessa annoksessa, jossa erittäin raikkaiden kurkkurakeiden seurana olleiden katkarapujen pyrstöt asettivat syöjälle melkoisen haasteen:

Kevään pakollinen parsa-annos oli kanssa raikas – jäätelön/sorbettien käyttö alkoi paljastua tässä vaihdeessa illan teemaksi:

Illan ylivoimasti parhaaksi annokseksi nousi kuitenkin tämä pikkelöityjä juureksia sisältänyt taideteos:

Sen maut olivat todella kohdallaan, määrä olisi saanut olla vain paljon isompi.

Pudotus oli jyrkkä ankanmaksa-annoksen tullessa pöytään:

Raastettu maksa pinnassa ei ollut erityisen miellyttävää ja vielä huonommalta maistui annoksen pohjassa jonkinlaisena “liejuna” ollut maksa. Tässä kohtaa ero Sunkun vastaavaan annokseen oli huima – eikä todellakaan Chezin eduksi.

Turskakeitto oli raaka-ainevalintansa suhteen kiinnostava ja siinä oli hyvin makua liemessä:

Itse kala oli kuitenkin hyvin mauton ja kaipasi ainakin suolaa.

Pääruokaa edeltänyt raikastus oli hauskasti tarjoiltu:

Makuyhdistelmästä jäi lähinnä mieleen aniksen läpitunkeva maku – suklaasta tuli syöjien mielestä mieleen “Jacky-makupala”, mikä ei välttämättä ole huono asia. Kokonaisuutena annos ei kuitenkaan todellakaan putsannut maksuaistia pääruokaa varten, joka oli tällä kertaa kyyhkystä ja mustajuurta:
Liha oli todella suussasulavaa, mutta mustajuuret olivat osittain karvaita, mikä vei annoksesta suurimman hohdon pois.

Ensimmäisenä jälkiruokana pöytään tuotu mallassuklaa oli jokseenkin täydellinen katastrofi. Se oli lähinnä karvas, ei mitenkään miellyttävä annos. Tilannetta ei parantanut se seikka, että ravintola unohti tuoda pöytään tilatun jälkiruokaviinin. Koska kyse oli arki-illasta, emme jaksaneet muistuttaa asiasta. Pöytään tässä vaiheessa tuotu suklaatorttu lisäsi vain yleistä hämmennystä. Kaksi suklaajälkiruokaa – miksi?

TIlanteen pelasti kuitenkin erinomainen espresso ja petit four:

Tarjoilu oli illan aikana jotenkin muodollisen oloista – tosin Ranskassa oltiin kuulemma tässä vielä aivan toisella tasolla.

****
Arvosteltu: Gaijin 10.5.2012

Mikon kanssa jatkoimme Gaijinissa siitä, mihin olimme Farangissa jääneet eli söimme Gaijinin nimikkomenun. Homma lähti käyntiin hyvin samalla tavalla eli ostereilla:

Tällä kertaa osterit myös maistuivat annoksessa ja “tilpehöörit” pinnalla eivät vieneet koko showta. Toisena annoksena pöytään tulleet pienet possuburgerit olivat illan maistuvin ruokalaji ja katosivat parempiin suihin ennen kuvaamista. Tosin annos näytti samalta kuin vastaavat annokset ostetuna mistä tahansa katukeittiöstä, joten menetys ei ole suuri. Kolmanten ruokalajina ollut Sashimi-lautanen oli melkoinen kaaos:

Sen jakaminen kahdelle ei ollut myöskään erityisen helppoa. Maussa ei ollut sinänsä mitään moitittavaa. Gaijinin versio hanhenmaksasta oli annoksena todella kaunis, mutta sen maksan maku ja rakenne oli siinä hävitetty niin perusteellisesti, että annos ei herättänyt oikein mitään tunteita:

Sen sijaan tunteita kyllä herätti todella uskomaton pohjanoteeraus, joka oli Dashin mukana tullut riisi:

Riisi oli kokkareista ja selkeästi kuivettunutta kulhon reunoilta. “Yhtä hyvää, kuin mitä saa Amicasta, kun tulee liian myöhään lounaalle”. Dashissa wasabi ei juuri maistunut, kala oli ok.

Kampasimpukat olivat normisettiä – ei erityistä wow-efektiä, muttei myöskään mitään moitittavaa:

Porsaan vartaat toivat sitten hymyn takaisin kasvoille. Niissä liha oli loistavaa ja makua reilusti:

Samaa linjaa jatkoivat pääruuan vasikanposket, jotka olivat todella maukkaat ja juuri niin suussasulavat kuin saattoi olettaa:

Annos oli muutenkin illan kärkeä – makua ja syötävää riitti!

Jälkiruoka oli annoksena jälleen todella kaunis:

Kyseessä oli hyvin pohjoismaisesta annoksesta, ja mitään Aasiaan päin viittaavaa emme onnistuneet siitä löytämään – ja ehkä hyvä niin.

Gaijinin sali oli koko illan hyvin täysi ja koska pöydät ovat todella tiiviisti aseteltuna, tunnelma oli jotenkin levoton. Tarjoilijat olivat kuitenkin sympaattisia ja homma pelasi hyvin. Liharuuat olivat erinomaisia, mutta muuten annoksissa olisi vielä aika paljon hiottavaa, mikäli tavoitteena on tähtitaso.